Kaikki alkoi siitä kun…
Kehoni huusi pysähtymistä ja lakkasi toimimasta loppuunpalamisen myötä. Olin vuosia toiminut kapasiteettini yli, puskenut, suorittanut ja pakottanut kehoni toimimaan ja tekemään, ilman taukoja, lepoa tai ilman kunnollista palautumista. Rehellisesti sanottuna, en tiennyt mitä palautuminen on ja miten se tehdään. Olin henkisesti ja fyysisesti piipussa. Suolistoni oli riekaleina, hormoonitoiminta sekaisin, unet kadoksissa, kilpirauhasen vajaatoiminta diagnostisoitu, ahdistus ja masennus oli enemmän tai vähemmän jokapäivinen perustilani. Elin jatkuvassa pelon, ahdistuksen ja masennuksen kierteessä. Vasta sitten, kun en enää päässyt nousemaan sängystä ylös enkä sen takia päässyt suorittamaan elämääni, ymmärsin että nyt on pakko muuttua. Alkaa kunnioittamaan itseäni, kehoani ja tutkimaan sisintäni. Miksi koin niin suurta tarvetta suorittaa, puskea ja jatkuvasti olla liikkeellä?
Ei tietenkään mennyt pitkään kun muutos valtasi minut ja ymmärsin, että olen liittänyt omanarvontuntoni tekemiseen. Olin myös perinyt vanhemmiltani ja yhteiskunnalta kyvyttömyyden tunnistaa ja säädellä omia tunnetiloja, ajatuksia ja hermostoani, joka johti lopulta totaaliseen loppuunpalamiseen. Kehoni oli myös täynnä käsittelemättömiä ja kohtaamaattomia tunteita, joita olin vuosia paennut jatkuvalla tekemisellä ja suorittamisella. Nyt kun kehoni ei enää kantanut minua, oli minun pakko kohdata kaikki se mitä olin yrittänyt pakoon päästä. Siitä alkoi matkani kohti eheytymistä.
Toipumismatkani myötä kokeilin myös paljon erilaisia hoitomenetelmiä. Olin päättänyt toipua, keinoilla millä hyvänsä. Kävin psykoterapiassa monen vuoden ajan puhumassa sisällä olevasta kivustani. Tämä auttoi minua nimeämään tunteita, analysoimaan niitä sekä ymmärtämään paremmin mistä kipuni kumpusi. Psykoterapia ei silti vienyt minua eheyteen, vaikka se antoi minulle tärkeitä oppeja ja työkaluja. Minusta tuntui koko ajan, että jotain jäi puuttumaan. Näin ollen päätin olla avomielinen ja kokeilla mitä erikoisimpia hoitomuotoja.
Tätä kautta löysin somaattiset hoidot, jonka avulla pääsin vihdoin pois mieleni sopukoista ja työskentelmään suoraan kehoni kanssa. Kipuni pääsi vihdoin tulemaan pintaan ja alkoi vapautumaan. Aloin pitkästä aikaa voimaan paremmin, oppimaan hallitsemaan sisäistä tilaani ja oikeasti nauttimaan elämästä. Nyt tiesin, mitä minä haluan loppuelämäni aikana tehdä. Hoitaa ja auttaa muita löytämään saman mitä minä löysin!Koen, että loppuunpalaminen oli minulle suurin mahdollinen lahja. Sain tilaisuuden kurkistaa sisimpääni ja lähteä rakentamaan itseäni kasaan uudestaan. Pala palalta. Tällä kertaa rakensin sellaisen version itsestäni, jossa minulla on hyvä olla. Jossa minä rakastan olla. Nyt haluan auttaa sinua tekemään samoin.
Minusta vielä…
Olen Christel, sosiaalipsykologi, henkinen terapeutti, somaattinen hoitaja, koulutettu hieroja, kehoterapeutti sekä kasvot Spiritlifterin takana. Ihmiset ovat aina kiehtoneet minua ja olen jo pienestä pitäen haaveillut auttajan ammatista. Olen aina saanut kuulla, että olen hyvä kuuntelija ja minulla on kupliva energia, minkä takia olen luonnostani aina hoitanut ja kannustanut ihmisiä kohti parempaa elämää.
Olen valtiotieteiden maisteri ja pääaineenani olen opiskellut sosiaalipsykologiaa. Sen lisäksi olen opiskellut psykologiaa, johtajuutta ja perhe-opintoja. Opinnoissani perehdyin mielenterveysasioihin, vuorovaikutukseen sekä erilaisiin ryhmäilmiöihin. Silti minusta tuntui, ettei yliopiston opinnot pystyneet vastaamaan kaikkiin asettamiini kysymyksiini. Tämän takia lähdin opiskelemaan vaihtoehtoisia menetelmiä kuten NLP:tä, energiahoitoja ja muita kehollisia menetelmiä. Opiskelin myös vuosia Helsingin Bulevardin hoitajien kanssa ja aloin ymmärtämään miten kehot toimivat (tietäjät tietää) ja sillä matkalla olen edelleen. Työssäni hyödynnän monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti kaikkea opiskelemaani. Suurimmat opit olen kuitenkin saanut omalla henkisen kasvun polulla sekä omalla paranemisen matkallani.
Luonteeltani olen energinen, empaattinen ja helposti lähestyttävä. Olen aina ollut utelias ihminen ja oman tien kulkija. Ystäväni ja perheeni kuvailevat minua totuuden torvena, mikä kuvastaa sitä, että rehellisyys ja aitous ovat minun ominaispiirteitäni. Henkilökohtaisena missionani on elää mahdollisimman aitona omana itsenäni, täydessä potentiaalissani ja linjassa itseni kanssa.
Vastaanotollani pyrin luoman sinulle turvallisen tilan, jossa voit tutkia ja kohdata eri osia itsestäsi. Itsensä kanssa työskentely on useimmiten myös vaativaa ja työlästä ja sen takia huumori tekee työskentelystä rennompaa, hauskempaa ja palkitsevampaa.