Asiakaspalautteet
-
Nainen, 30
“Olen käynyt Christelin vastaanotolla useita kertoja viimeisen vuoden aikana. Hän on auttanut minua kirkastamaan sisältä kumpuavan oman ääneni, joka on ollut pitkään kadoksissa.
Christelissä on paljon syvää viisautta ja tietoa universumista. Hän on todella helposti lähestyttävä ja valaisee tilanteen kuin tilanteen empaattisella rakkautta kumpuavalla energialla. Suosittelen hänen terapiaa/hoitoa lämpimästi niille, jotka etsivät ammattitaitoista sekä vaativaa terapeuttia, jonka avulla on mahdollisuus päästä eteenpäin kaikista syvimmissä ja herkimmissä ongelmissa”.
-
Nainen, 24
“ Kaakaoseremonia oli kaikin puolin ihana ja lempeällä tavalla vahva kokemus itselle. Aluksi minua jostain syystä jännitti tooooodella paljon, mutta hermoni rauhoittuivat pian. Energiahoidon aikana sain oivalluksia ja pääsin päästämään irti itseä tällä hetkellä kuormittavista asioista. Jossain vaiheessa hoidon aikana koin vahvan rauhan ja onnen tunteen, aivan kun olisin nähnyt kirkkaan valon. Christelin energia on ihan mieletöntä, sallivaa, lempeää, turvallista ja aitoa.
Kaikenkaikkiaan koko seremonia oli niin mieletön ja erittäin raukeana kävelin kohti kotia ja näin jättimäisen kuun pimeällä taivaalla. Niin kaunista <3 Koin saavani vahvistuksen sille, että elämä kantaa, pystyn mihin vaan ja kaikki on mahdollista.
Olin seuraavana päivänä todella väsynyt, tunsin, että iso shiftaus kehossani oli tapahtunut. Siitä seuraavat päivät velloin korkeissa energioissa, onnessa ja vedin puoleeni suloisia ihmeitä. Kaikenkakkiaan niin kaunis kokemus, kiitos <3”
-
Nainen, 34
“Vaikka tapasin Christelin vain kolme kertaa, sain työkaluja joita voin käyttää itsenäisesti lopun elämän.
Päällisenä tunteena henkisen terapian jälkeen minulla on positiivisuus. Vaikka keskustelimme haastavista ja tunteikkaista asioista, ja Christel haastoi minut miettimään mistä tunteet kumpuavat, en missään vaiheessa tuntenut negatiivisia tunteita. Christel osasi käsitellä minun huolia ja tarpeita niin, että pääsin käsittelemään tunteita ilman häpeää.
Ehdottomasti suosittelen henkistä terapiaa ja Christeliä! Hänen avulla minulla on nyt työkaluja joita voin käyttää, jos tunnen ahdistusta/ häpeää omista tavoitteistani ja valinnoistani. Kiitos!”
-
Mies, 32
“Vaikka tapaisit Christelin ensimmäistä kertaa, häneen on heti helppo luottaa ja puhua mistä tahansa aiheesta. Hänen lähestyminen asiakkaisiin on erittäin ammattimainen, mutta myös suora ja humoristinen”.
-
Nainen, 27
“Olen käynyt Christelin luona nyt muutaman kuukauden hakemassa tukea elämän muutoksissa. Kärsin pitkään masennuksesta sekä ahdistuksesta ja voin rehellisesti sanoa että olisin aikaisemmin tarvinnut tämänkaltaista rehellistä keskusteluapua. Kävin psykoterapiassa useamman vuoden, mutta minusta tuntuu ettei se läheskään antanut samanlaisia työkaluja, kuin mitä Christeliltä olen saanut jo näin lyhyessä ajassa.
Christelin kannustava suorapuheisuus ja ammattitaito pakottaa sinut katsomaan peiliin ja kohtaamaan omia kipeitä kohtia, samalla kun hän tarjoaa uusia näkökulmia positiivisuuden kautta. Tämä mahdollistaa sen että oivaltaa itse sopivan ratkaisun. Kaiken tämän hän tekee empaattisella ja nostattavalla energialla, huomioiden asiakkaan tarpeet juuri siinä hetkessä. Tapaamisten jälkeen on aina toiveikas olo ja uudenlainen kyky katsoa eteenpäin enkä ole aikaisemmin kokenut vastaavaa. Olisipa enemmän hänen kaltaisia auttajia!
Suosittelen Christeliä kaikille, jotka haluavat kehittää itseään jollain tavalla riippumatta mikä elämäsi ongelma on :)”
-
Nainen, 33
“Christel on asian osaava ja kannustava tuki. Suosittelen ehdottomasti käymään juttusilla, mikäli kaipaa voimauttavaa juttuseuraa ja on valmis työstämään kipeitäkin totuuksia, sekä löytämään uusia tapoja suhtautua elämän ongelmakohtiin. Itse hain apua henkiseen kuormitukseen, perheeni päihdeongelmista johtuen. Olen kaivannut keskusteluapua, joka antaa konkreettisia ratkaisuja tilanteessa, joiden juurisyitä en itse pystynyt muuttamaan. Onneksi löysin empaattisen kuuntelijan, joka osasi tilanneselostukseni jälkeen tarttua juuri oikeisiin aiheisiin ja sai minut ajattelemaan tilannetta uudella tavalla. Erityisesti arvostin Christelin ihminen-ihmiselle asennetta, jossa asiakkaan näkökulma ja kokemus ovat ytimessä koko työskentelyn ajan. Sain korjata käsityksiä tilanteestani ja pääsin tarkentamaan kokemuksiani, ilman että valintojani moralisoitiin tai pyrittiin ohjaamaan johonkin suuntaan. Christelin lähestymistapa antoi mahdollisuuden tarkastella suhteitani uudesta näkökulmasta. Sain vahvistusta omille ajatuksille sekä löysin uusia tapoja suhtautua elämääni ikäviin asioihin. Kiitos paljon!”
-
Nainen, 34
Christel!!! Voi, että mistä alkaisin<3 Etähoito, jonka mulle teit oli aivan uskomaton. Miten voikaan olla, että se tuli niin oikeaan kohtaan. Sulla on ihan mieletön taito! Hoito oli todella voimakas ja arvostan sitä miten lämmöllä ja rakkaudella suhtauduit muhun. Tuli niin turvallinen ja kunnioitettu olo antautua hoidolle. Olo hoidon jälkeen oli kaikkea laidasta laitaan ja uskalsin sille antautua sinun tuellasi<3 Nyt fiilis on niin korkea ja tuntuu, että olen todella valmis kaikkeen siihen hyvään mitä on tulossa!! VALTAVAN ISO KIITOS!<3<3”
-
Mies, 44
“Christelin pirskahteleva olemus ja ammattitaito saivat näkemään ongelmat täysin uudessa valossa- kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa. Hänen kanssa keskusteleminen oli luontevaa ja tuntui helpottavalta, kun joku oli täysin läsnä minua varten”.
-
Nainen, 33
“Kävin Christelin luona energiahoidossa. Heti kun aloitimme hoidon, kyynelkanavani aukesivat ja minulta purkautui syvältä haavojani pois. Tämä hoito oli minulle tärkeä sysäys avautumisprosessissani. Christel sai myös viestejä hoidon aikana minuun liittyen, jotka minun oli tärkeä tietää. Suosittelen hänen hoitoaan ehdottomasti, se antaa sinulle niin paljon kuin annat sen antaa. Minulle antoi paljon.”
-
Nainen, 33
“Christelin kehollinen hoito on todella vaikuttava - hoito tapahtuu kehon kautta, mutta kosketti todellakin olemustani sielua myöten. Christel on upea terapeutti ja ennen kaikkea mieletön hoitaja. Hänen seuraansa on helppo rentoutua, hän on herkkä ja osaa kunnioittaa myös hoidettavan herkkyyttä. Hoito tuntui hyvin lempeältä mutta yhtäaikaa uskomattoman voimakkaalta - en voi suositella tarpeeksi! Upein keho-mieli-sydän hoitaja jolla olen käynyt!
-
Nainen, 29
“Kävin Christelin vastaanotolla keskustelemassa parisuhteestani. Kaipasin uutta näkökulmaa tilanteeseeni ja apua mitä tehdä. Christelin kanssa oli helppo keskustella asioista, koska hän on empaattinen ja ymmärtäväinen. Hän oli tarkkanäköinen ja rehellinen peili, jonka kautta minun oli turvallista peilata omaa elämääni ja parisuhteeni tilannetta. Sain tapaamisista uutta voimaa ja ymmärrystä tilanteeseeni ja tunsin että mieleni selkeni jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen.
Voin lämpimästi suositella Christelin palveluja. Sain todella paljon voimaa ja selkeyttä häneltä. <3”.
-
Nainen, 33
“Christel auttoi minua työstämään itsetuntoani. Hänelle oli helppo jutella ja hän antoi minulle hyvät työkalut, joita käyttää jokapäiväisessä elämässä. Miten hallita tunteita sekä uskoa ja luottoa omaan itseensä sekä intuitioon. Oman käsityksen muuttaminen itsestäni on ollut minulle vaikeaa, mutta jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen koin suuria muutoksia ajatuksissani. Kuukauden aikana kävin läpi monta eri vaihetta, ja omalla kohdallani se oli erittäin intensiivistä. Jos haluat alkaa muuttamaan ajatuksia itseäsi kohtaan lempeämmäksi, suosittelen aloittamaan prosessin Christelin opastuksella.<3”