Kaakaoseremonia @Joogatupa la 9.11 kl 14-16.30
Tervetuloa kokemaan kaakaoseremonian sydäntä laajentava ja mieltä hiljentävä upea vaikutus ryhmässä la 9.11 kl 14-16.30 Hyvinkään Joogatuvalla. <3
Päivän aikana tulen johdattamaan meidät syvärentoutuneeseen tilaan seremoniakaakaon, meditaation sekä somaattisten harjoitusten avulla. Illan kruunaa ryhmäenergiahoito, jonka aikana pääset lepäämään, täyttymään ja uudistumaan. Mikäli kaipaat tietoista lepoa, hiljentymistä itsesi äärelle, selkeyttä, rauhaa tai ihanan yhteisön, jossa tulla nähdyksi tämä tapahtuma on sinua varten.
Joogatuvan omistaja Hanna kertoo omasta kokemuksestaan ja osallistumisestaan ensimmäiseen kaakaoseremoniaan:
“Olin ennen huhtikuista seremoniapäivää aivan kuollut hiushuoneen muuton takia ja tuntui siltä kuin en vaan jaksaisi ottaa mitään vastaan. En antanut tunteelle kuitenkaan mitään valtaa , vaan tiesin olevani paikalla.
Olimme sopineet Christelin kanssa, että käyn avaamassa Tuvan oven hänen alkuvalmisteluja varten . Poistuin itse vielä Willaan lounastamaan.
Kävellessäni takaisin Tuvalle , niin hillitön tunne valtasi kehoni. Puhumattakaan siitä, kun avasin Tuvan eteisen oven. Koko tilan energia oli muuttunut ja minulta pääsi itku. Kaakao oli tehnyt jo tehtäviään .
Seuraava itku pääsi lämmin kaakaolasi kädessä. Sitä lasia ei olisi malttanut ottaa sydämen edestä pois . Kaakao oli jotenkin niin lohdullista ja juurruttavaa , ah !!!
Loput saatte itse kokea .
Tuon päivän jälkeen olin valehtelematta täysin uusi ihminen. Kaikki väsymys ja muuttostressi oli sulanut pois. Olin täynnä virtaa . Tapasin seremonian jälkeisellä viikolla muut osallistujat kampaamolla ja me vaan hihiteltiin kohdatessamme kuin pikkutytöt. Kaikki me olimme kokeneet voimaantumista, avautumista ja tunteiden äärellä lempeästi olemista
Tuskin maltan odottaa marraskuun seremoniaa “.
- Hanna
Seremoniaan on vielä 3 paikkaa vapaana, joten toimi nopeasti.
Mitä: Kaakoseremonia
Missä: Viertolankatu 25 LH 1, 05800 Hyvinkää
Milloin: 9.11.24 kl 14.00-16.30

Hinta 80€, ilmoittautumiset ovat sitovia. Paikkoja enää 2 vapaana!
Lue lisää kaakaoseremonioista tästä.
Seremonia järjestetään osoitteessa Viertolankatu 25 lh 1, 05800 Hyvinkää.