Kehoyhteyden heikentyminen ja epämaadoittuneisuus
Puhun paljon maadoittumisesta, eli tilasta, jossa koet olevasi tukevasti turvassa omassa kehossasi, läsnä juuri tässä hetkessä. Kun olet maadoittunut et ole ajatustesi uhri. Kuulet kyllä niitä, mutta annat niiden tulla ja mennä. Annat ajatustesi kulkea omaa matkaansa tarttumatta niihin.
Maadoittuneen tilan tunnistat siitä, että olet läsnä, rauhallinen ja pystyt paremmin havaita sisällä hallitsevaa tilaasi sekä ulkoista todellisuuttasi. Olet varmasti joskus joogatunnin, hieronnan tai saunan jälkeen tunnistanut tämän raukea rauhallisen tilan, jossa hermostosi on rauhoittunut ja sinulla ei ole tarvetta tehdä mitään. Voit vaan olla. Rentoutua ja nauttia.
No miten trauma sitten liittyy tähän tilaan? Trauman kohtaaminen ja siihen liittyvät epämiellyttävät ja ylivoimaiset tunteet saavat meidät haluamaan lähtemään pakoon kehostamme. No koska se on fyysisesti kuitenkin mahdotonta, lyhyien matka karkuun on mieleemme. Eli energiamme tai fokuksemme siirtyy trauman kohdattuamme mieleemme, ajatuksen tasolle, jotta meidän ei tarvisi kohdata sitä kipua mitä kehosamme on. Tämän tuotoksena alamme analysoimaan asioita sekä yliajattelemaan lähes kaikkea, sillä tarkoituksena on, että ajatukset pitävät meidät niin ”kiireisenä” ettei meillä ole aikaa tuntea kehosamme eläviä tunteita. Tätä kutsutaan dissosiaatioksi.
Vaikka viisaan kehomme intentio on dissosiaation avulla suojella meitä, se ei kuitenkaan pidemmän päälle ole edullista. Kun elämme mielessämme emmekä ole juurtuneita kehoomme, me emme ole tietoisista miltä meistä tuntuu, miten kehomme voi, mitä se kaipaa, onko meillä nälkä tai kenties jano. Meillä on epätodellinen olo emmekä vältämättä osaa edes sanoa jos johonkin paikkaan sattuu. Usein dissosioituneet ihmiset eivät tunne kehonsa ääriviivoja tai osaa esimerkiksi nimetä, miltä jokin tunne tuntuu. Jotkut kuvaavat itseään ihan kun olisivat ilmaa tai ei olemassa lainkaan. Moni myös elää ja aistii muiden tunteita ja ajatuksia mielummin, kun kääntää huomionsa omaan kehoonsa. Tämä on normaalia trauman jälkeistä käytöstä, sillä keho ikään kuin ”sammuttaa” niitä kohtia tai aisteja kehosta, johon trauma on kohdistunut, jotta sitä ei joutuisi kohtaamaan uudestaan. Trauman jälkeen fokuksemme on usein ulospäin suuntaava, sillä uskomme, että meidän tulee koko ajan olla varuillaan ja skannata ”ulkona oleva vaaraa”, ettei meille taas kävisi huonosti. Näin hermostomme ylivirittyy ja ylikuormittuu.
Miksi terapiassa on jälleen kerran tärkeä ottaa keho mukaan työskentelyyn, johtuu juurikin dissosiaaatiosta. Ihminen joka on kovasti dissositoitunut kehostaan ei aina tunnista tarpeitaan, rajojaan, intuitiotaan tai kuule kehonsa viestejä ja näin ollen hän voi myös terapiassa käsitellä sellaisia asioita, johon keho ei vielä ole valmis ja tällä tavoin traumatisoidaan itseään vielä lisää. Hän voi myös täysin turtua, sillä hän voi kokea, ettei hän ollenkaan pääse kehoonsa käsittelemään tunteitaan, sillä järjen tai analyysin tasolla tunteita ei käsitellä. Tunteet käsitellään tuntemalla ne tai purkamalla energia niiden taustalla.
Eli ihminen kuka on kohdannut trauman on enemmän tai vähemmän epämaadottunut ja elää järjen tasolla. Me luulemme, että siellä on turvallisempi elää, koska näin ollen meillä on illusio kontrollista. Loppupeleissä järjen tasolla eläminen on kuitenkin hyvin kuluttavaa sekä haitallista. Me emme osaa huolehtia itsestämme, sillä emme kuule kehomme viestejä ja tarpeita. Näin ollen ylikuormittamme usein kehoamme, pakotamme sitä suoriutumaan elämästä, joka usein johtaa loppuun palamiseen tai johonkin vakavampaan fyysiseen sairauteen.
Kun me elämme mielen tasolla meillä kuluu myös äärimmäisen paljon energiaa yliajatteluun ja sitä kautta luomme paljon draamaa elämäämme. Tätä jatkuukin niin pitkään kunnes otamme vastuun omasta elämästämme ja tulemme tietoiseksi siitä, että kehoyhteyttä voisi parantaa. Näin ollen maadottuminen kehoon alkaa.
Tämä ei tietenkään ole mikään hetkessä tapahtuva juttu, vaan läpi elämän kulkeva prosessi. Kun alamme jälleen palaamaan kehoomme, sieltä alkaa myös nousemaan ylös niitä epämiellyttäviä tunteita, joita olemme alun perin lähteneet karkuun. Maadoittuneisuus tai kehossa oleminen voikin alkuun tuntua todella turvattomalta ja pelottavalta, mutta ikävien tunteiden kohtaaminen antaa itselleen makupalan omasta voimasta. Joka kerta kun kohtaat jonkun voimakkaan tunteen, uskallat istua sen kanssa ja purkaa sen pois, vahvistut, paranet ja palaat syvemmälle takaisin tähän hetkeen. Omaan kehoosi ja omaan voimaasi. Sinä alat siirtymään pois trauman aiheuttamasta uhri mentaliteetista vahvaksi itsenäiseksi oman elämäsi luojaksi. Sitä tunneta ei voita mikään. Alat jälleen kerran luottamaan itseesi, kehoosi ja elämään. Alat selviytymisen sijaan taas nauttimaan ja elämään.
Maadottumiseen löytyy niin paljon eri työkaluja, että niitä on mahdotonta listata tähän. Tärkeintä onki juuri se, että sinä löydät sinun oman tavan maadoittua. Jollekin se voi olla kehoterapia, tanssiminen, salilla käyminen, hieronta, siivoaminen, autolla ajaminen, kirjottaminen, luominen, ruuan laittaminen, piikkimatolla makaaminen, valokuvaaminen, koskettaminen… tapoja on monia. Suosittelen, että lähdet tutkimusmatkalle ja löydät itsellesi sopivat keinot maadoittua. Sen jälkeen annat itsellesi luvan tulla taas pikku hiljaa takaisin omaan kehoosi. Sillä sinä olet turvassa tässä hetkessä, omassa kehossasi.
Much love,
Spiritlifter